Ostin keväällä Matkatoimisto Intia- keskuksesta meno-paluu lentoliput Helsingistä Delhiin, Intiaan ja edelleen meno- paluun Intian sisällä.
Maksoin liput ja jäin odottamaan matkatoimistosta minulle lähetettävää kirjettä.
Kesti reilut pari kuukautta kunnes kirje lopulta tuli. Se sisälsi ainoastaan yhden lentolipun, menolipun Suomesta Intiaan. Oletin, että kaikki on kunnossa.
Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes tulin Delhissä check- inniin paluulennolle Suomeen. Kerrottiin, että tarvitsisin paperisen lentolipun, että minut hyväksyttäisiin lennolle. Virkailijat, joita oli useita kertoivat, että varaus, istumapaikka ja kaikki tietoni kyllä näkyivät tietokannassa, mutta ellei minulla olisi paperista printattua lippua, niin joutuisin jäämään pois koneesta tai ostamaan uuden lipun. Check- in oli yhteydessä Suomeen Finnairin toimistoon, josta kerrottiin, että Finnair oli kyllä toimittanut liput Intia- keskukselle, mutta ilmeisesti he eivät olleet lähettäneet sitä minulle. No, halusin lennolle, joten jouduin ostamaan uuden lipun, joka maksoi 539 €.
Samana päivänä kun pääsin koto- Suomeen otin yhteyttä Intia- keskukseen aikeenani ottaa selville mitä oli tapahtunut ja pyytää heitä korvaamaan minulle aiheutuneet lisäkustannukset, kyseessähän oli heidän virheensä. Minulle kerrottiin, että minun tulisi faksata heille kuitti ja muut dokumentit matkoista ja kaveri langan toisessa päässä selitti vain, että miksi en ollut kiinnittänyt lippuihin enempää huomiota jo Suomessa ennen matkalle lähtöä. He sanoivat, että he selvittävät asiaa Finnairin kanssa ja ovat minuun heti yhteydessä, kun jotain saadaan selville.
Asiahan oli sinänsä hyvin selvä, he eivät olleet toimittaneet minulle lippua, jonka olin jo maksanut. Yhteydenottoa ei koskaan tullut, joten otin yhteyttä Kuluttajavirastoon.
Sieltä neuvottiin toimittamaan kirjallinen selvityspyyntö Intia- keskukselle ja toimin heidän ohjeidensa mukaisesti. Mitään vastausta saatika korvausta rahoista en ole tähän päivään saanut. Asia on nyt vireillä Kuluttajariitalautakunnassa, joka vie asian päätökseen oikeusteitse.
Tämä varoituksen sanan kaikille foorumilaisille ja heille, jotka suunnittelevat Intian matkaa. Nyt tiedätte mistä lippuja ei kannata ostaa. Matkatoimisto Intia- keskus boikottiin!
Intia- keskus huijaa
15 viestiä
• Sivu 1/1
Kyllä jokaisen tulee tarkistaa lippuja kuten edellinen mainitsi.Etkö tarkistanut ja soittanut toimistoon.Eihän matkatoimisto hyödy lipuista. Nythän Finnair on saanut rahat kahteen kertaan samasta lennosta.Jos liput häviää ei Finnair rahasta uudestaan lipuista vaan kirjoittaa uudet kadonneiden tilalle.Onhan mahdollista että virhe on tapahtunut lentokentällä. Kerran virkailija otti vahingossa liikaa kuponkeja Helsingin kentällä ja sain uudet liput Bangkokissa pientä maksua vastaan jotain 20e. eikä tarvinnut maksaa 600e
Tässä ei ole mitään järkeä !!
Tässä ei ole mitään järkeä !!
- Vieras
Intiakeskuksen luokaton palvelu
Onpa minullakin ollut ongelmia Intiakeskusken kanssa. Vuoden pituiselle matkalle ostin liput Intiaan. Paluulippua ei voitu kirjoittaa, koska paluuseen oli yli vuosi. Kun paluuliput sitten pyynnin jälkeen oli varattu Intiakeskuksesta, ne olikin varattu maaliskuulle eikä elokuulle niinkuin pyysin. Sitten vain uusia varauksia tekemään elokuulle. Intiakeskuksen virkailija ilmoitti, että voi mennä British Airwaysin konttoriin ja pyytää printtaamaan paluulipun. He taas sanoivat, että Finnairin pitäisi printata lippu.
Bangaloressa taas ei kyseistä Finnairin toimistoa ole. Sieltä asiointitoimistosta kehotettiin ottamaan yhteyttä matkatoimistoon. Intiakeskuksen virkailija oli erittäin tyly ja valitti, että olen hankala asiakas, kun olin pyytänyt kirjallista vahvistusta paluulentojen varauksestaja oli pitänyt lähettää niin monta sähköpostia. Sanoi, ettei hän enää viitsisi tämän yhden lipun takia nähdä näin paljon vaivaa!
Lopulta asia ratkesi siten, että British Airways laittoi keltaisen tarran lipun taakse, joka oikeutti tulemaan millä lennolla tahansa.
Arvatkaapa suosittelenko kyseistä matkatoimistoa muille!

- ami
Anonymous kirjoitti:Eihän lippuja pysty varaamaan jos paluu on yli vuoden päästä sama ongelma oli mulla Finnairin kanssa.
...Nämä "tylyt" vastaustekstit ovat erehdyttävän paljon samankaltaisia kuin kyseisen matkatoimiston erään virkailijan kirjoittamat viestit hänen mielestään hankalille asiakkaille.
- Vieras
Intia-keskus on syvältä
Negatiivisia kokemuksia myös Intia-keskuksesta. Ostaessa kaikki on niin joustavaa ja hienoa, mutta sitten paikan päällä selviää, ettei homma vastaa ollenkaan sitä mitä on sovittu (onneksi oli e-mailit tallessa). Reklamointi välittömästi Intiassa ei tuota tulosta eikä myöskään matkan jälkeen Suomessa. Kuluttajavalituslautakunta teki päätöksen, että reklamaatio oli oikeutettu ja suositteli Intia-keskusta korvaamaan. Korvaus tuli sitten viimein, mutta koko prosessiin meni yli vuosi. Hieman ihmettelen miten se putiikki on pystyssä vielä, kun aika monella tutullakin (tuli näin jälkeen päin ilmi) on ollut joitain häikkää niiden kanssa.
- Vieras
intia matkatoimisto

- vieras
intia matkatoimisto

- vieras
Mikä on teidän ONGELMA matka on onnistunut liput on saatu.
Ärsyttää tuollaisia ihmisiä kun matka on onnistunut olette menneet perheen kanssa saitte hymyn heidän naamalle. Sitten matkan jälkeen valitatte
" hinta on liian korkea tai liput tuli myöhässä "
Jos hinta on korkea älkää ostako sieltä, jos ei kerran ole varaa.

- Asiakas
säälittävää..
...on se, että Herra Intiakeskus täällä itse jakaa itselleen positiivista palautetta, näkeehän sen jo kirjoitusvirheistäkin! Käytä aikasi mieluummin niiden lentolippujen oikeinkirjoituksen harjoitteluun, kuin näiden foorumeiden viesteihin vastaamiseen.
Meitä kusetettiin myös, pitkä tarina lyhykäisyydessään on se, että hinta muuttui neljä kertaa ja aina tietysti korkeammaksi, jonka jälkeen halusin peruuttaa koko varauksen. Siitä firman mukaan piti maksaa peruutusmaksu. Heidän sähellyksestä! Eikä mikä tahansa peruutusmaksu, vaan 240e.
Onneksi pääsimme edesauttamaan sitä, että Spotlight teki dokumentin tästä huijarifirmasta; löytyi veropetosta, useita kusetettuja asiakkaita haastateltaviksi jne. Katsokaa, jos löydätte netistä vielä kyseisen ohjelman.
Eli lippuja saa edullisesti muualtakin ja huomattavasti stressittömämmin.

- Saara
Re: Intia- keskus huijaa
Kiertäkää kaukaa
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/arkisto2011/verkkolehti-2-2011/intiakeskus-karajaoikeuteen
Ei muuta
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/arkisto2011/verkkolehti-2-2011/intiakeskus-karajaoikeuteen
Ei muuta
- Jasu
Re: Intia- keskus huijaa
Matkat tehty. Itselle jäi varsin positiivinen kuva yrityksestä joskin maine on mitä on. Matka oli niinkun kuului, palvelu oli suht asiallista, hitusen parantamisen varaa, mutta sanotaan heti että parempaa kun aurinkomatkoilla,finnmatkoilla,tjäreborilla ymjne. 6-lennosta kuudella oli toivotut ikkunapaikat, vaikka tätähän ei voi toisaalta varmistaa ilman lisämaksua.
Käytän myös joskus tulevaisuudessakin kyseistä toimistoa, riippuen paljon kohteesta mutta takuulla siis tulen toimistoa käyttämään ennemmin tai myöhemmin.
Tämä kaikki hoitui pelkästään sähköpostilla, joskin useampi posti. Ilman yhtäkään puhelin soittoa tai paikalla käymättä, tässä on opittavaa suuremmilla matkatoimistoilla.
Mutta pesen käteni ja mitään takuuta en toimistosta ja palvelusta ota, jos jonkun matka menee pieleen
En siis ole putiikissa töissä, vain ja ainoastaan olen vaivasen matkan heidän kauttaan vasta tehnyt, mutta sen perusteella itse uskallan yritystä käyttää myöskin jatkossa. Ja ite sanon kyllä suoraan jos joku ei toimi, siis toivottavasti hommat toimii myöskin joskus tulevaisuudessa uudelleen ettei tarvitse korjata sanomisia myöhemmin.

- Aasian matkaaja
15 viestiä
• Sivu 1/1
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa