Varokaa Tjäreborgia!!!

Varokaa Tjäreborgia!!!

ViestiKirjoittaja vierailija » 26 Tammi 2007, 18:44

Olimme varanneet matkan Goalle, Intiaan, Candolimiin. Lähtö oli marraskuussa 2006. Odotimme matkaa innolla, mutta muutama päivä ennen matkaa luimme ulkomaiselta keskustelupalstalta, että hotellissa on remontti ja lähetimme Tjäreborgille sähköpostilla kysymyksen, koska pelkäsimme sen haittaavan matkaamme. Pyrimme siis jo oma-aloitteisesti ennaltaehkäisemään asiaa, mutta siihen ei Tjäreborgin puolelta reagoitu millään tavalla. Emme saaneet vastausta kysymykseen ja lähdimmematkalle Goalle varaamaamme hotelliin luottavaisin mielin.

Päästyämme perille Goan lentokentälle seuraavana aamuna Tjäreborgin opas totesi, että emme pääsekään valitsemaamme hotelliin sillä se on ylibuukattu. Opas ilmoitti ylimielisesti ettei voi sille mitään ja että meidät viedään toiseen hotelliin, Calangute nimiseen paikkaan ja saamme korvaukseksi 50€ henkilöltä. Opas ei lainkaan pahoitellut tilannetta eikä kertonut enempää hotellista vaikka yritimme vielä bussista asiasta kysellä. Meidän vietiin Calanguteen toiseen hotelliin. Hotellilta oli matkaa keskustaan noin 2 kilometria ja rantaan oli yli 10 minuutin kävelymatka. Hotellia valitessamme erittäin tärkeä kriteeri oli, että se on ehdottomasti Candolimissa lähellä rantaa ja keskustaa.

Samana iltana menimme Tjäreborgin järjestämään tervetulotilaisuuteen, jossa ilmoitimme tyytymättömyytemme hotellin vaihtoon ja tarjottuun 50 euron korvaukseen. Paikalla ollut opas lupasi selvittää asian ja palata asiaan seuraavana päivänä. Odottelimme seuraavana päivänä yhteydenottoa, mutta kun sitä ei iltapäivään mennessä ollut kuulunut otimme itse yhteyttä Tjäreborgin palvelutoimistoon. Useiden puhelujen jälkeen, meille luvattiin hotellin vaihto seuraavaksi päiväksi klo:12 jälkeen.

Sunnuntaina aamulla klo: 10 olimme vielä yhteydessä Tjäreborgin oppaaseen ja asian piti olla kunnossa. Aamupäivän odotimme muuttoa, mutta klo 11.30 tuli sitten ilmoitus puhelimitse, että voimme kyllä vaihtaa hotellia, mutta saamme olla siellä vain yhden yön. Ehdotuksessa ei ollut mitään järkeä. Eli hotellin vaihto loppuajaksi ei lupauksista huolimatta onnistunut ja taas oli yksi lomapäivä täysin pilalla.

Sunnuntaina sitten päätimme ja ilmoitimme, että koska paikalla olevat oppaat eivät osaa asiaa selvittää yritämme viettää loppulomamme rauhassa ja teemme reklamaation palattuamme Suomeen. Tähän mennessä meiltä oli jo pilattu 3 lomapäivää emmekä vieläkään olleet haluamassamme hotellissa ja lupaukset oli petetty useampaan kertaan. Loma oli täysin pilalla.


Kaikista edellä mainituista syistä huomattava osa lomastamme epäonnistui. Ensimmäiset 3 päivää siis odottelimme hotellin vaihtoa emmekä siksi voineet lähteä retkille emmekä edes rannalle. Myös lomatunnelma oli tällöin täysin alamaissa. Suurena tekijänä loman epäonnistumisen oli myös, että hotellin kaukainen sijainti rannalta. Osa seurueestamme saa helposti iho-ongelmia eikä Calanguten rannalla ollut suihkuja toisin kuin Candolimin rannalla ja hotelli oli niin kaukana rannalta, ettei sieltä voinut kesken päivän käydä vaivattomasti suihkussa. Jouduimme käymään taksilla hotellilla kesken päivän, jotta pääsimme suihkuun ja hygieeniseen vessaan. Myös Calanguten keskustaan jouduimme kulkemaan taksilla, koska se oli niin kaukana, kuten myös Candolimin keskusta. Alkuperäinen hotellihan olisi ollut lähellä Candolimin keskustaa!

Halusimme määritellyn hotellin ehdottomasti Candolimista ja ehdottomasti läheltä rantaa, josta myös maksoimme. Nämä vaatimukset, joista olimme maksaneet, eivät missään nimessä toteutuneet lomamme aikana.

Kun tulimme Suomeen teimme Tjäreborgille kirjallisen reklaamaation, jossa vetosimme edellä mainittuihin seikkoihin ja vaadimme hyvitystä. Nyt reklaamation lähettämisestä on kulunut yli 6 viikkoa eikä Tjäreborg ole vastannut reklamaatioomme millään lailla. Olen soittanut sinne useita kertoja ja aina vastauksen on luvattu tulevan seuraavalla viikolla, mutta ei ole tullut. Viime viikolla otin jo yhteyttä kuluttaja-asiamieheen ja hän otti yhteyttä Tjäreborgiin joka lupasi antaa vastineensa tällä viikolla. Eipä tullut sitäkään.

Enää ei auta kuin valittaa kuluttajavalituslautakuntaan. Haluan kertoa tarinamme varoitukseksi kaikille, jotka aikovat matkustaa Tjäreborgilla. Ei kannata! Me emme enää koskaan käytä Tjäreborgin palveluita!!!
vierailija
 

Varokaa myös AURINKOMATKOJA !!!!

ViestiKirjoittaja Angnes » 22 Helmi 2007, 22:45

:( VAROKAA MYÖS AURINKOMATKOJA KYSEISISSÄ ASIOSSA. EI MITÄÄN VASTINETTA RAHOILLE, TORAKAT HYPPII ***** ( 5-TÄHDEN HOTELLEISSA) JA LAKANOITA EI VAIHDETTU KOKO VIIKKONA, PAITSI KUN KÄVIN ITSE OTTAAN SIIVOJA TÄDIN KÄRRYLTÄ.KAI SE OLI SUOTAVAA, EDES??? OLEN VIELÄKIN NIIN TYRMISTYNYT KOKO MATKASTA, SIELLÄ RESPAN HENKILÖKUNTA KOHAUTTELI VAIN OLKAPÄITÄÄN, JOS NIILLE JOTAIN SANOI.NIIN,MYÖS AURINKOMATKAT SUOMESSA, EI MITÄÄN HYVITYSTÄ KAIKESTA KÄRSIMYKSESTÄ. NO, SE OLI VIIMEINEN AURINKOMATKOJEN REISSU MEILLÄ.MUTTA TJÄRJEBORG YLLÄTTI IHAN VAAN KANARIALLA, KAIKKI TOIMI HIENOSTI.KESÄN ODOTUKSIN ANGNES :wink: :wink:
Angnes
 

ViestiKirjoittaja annek » 16 Maalis 2007, 02:57

Olemme käyneet Aurinkomatkojen, Finnmatkojen ja Tjäreborgin matkoilla eikä mistään ole valittamista, on siis todettavia että mokia näyttää sattuvan kaikille joskus ! Emme voi kielitaidollamme pröystäillä mutta olemme tulleet hotellilen ja matkanjärjestäjien kanssa toimeen ja jos ongelmia on ollut on ne ratkasitu kivuttomasti paikanpäällä ja kaikille on jäänyt kiva lomatunnelma muistoksi !
annek
 

ViestiKirjoittaja Vieras » 20 Heinä 2007, 16:54

Samanlaista ylimielisyyttä olemme myös kokeneet Tjäreborgilta.
Olimme varanneet keskustahotellista 2 hengen huoneen,johon kuului hintaan ilmastointi ja aamiainen.Matka oli jo maksettu,ja kaiken piti olla selvää,kun minulle puhelimitse kopea virkailija ilmoitti että meidät on siirretty 5 km päähän,huoneistohotelliin jossa ei ilmastointia eikä aamiasta!! Ällistyksemme oli suuri,eikä mitään korvauksia edes esitetty maksettavaksi vaikka olimme jo maksaneet 3 viikon reissumme aamiaisista ja ilmastoinnista,vastaus oli vain että ei se ilmastointi nyt niin paljoa maksa jne.

Pöyristyttävän huonoa ja anteeksiantamattoman ilkeää ja ylimielistä kohtelua asiakasta kohtaan! Peruimme sitten koko matkan ja saimme onneksi rahat takaisin.

Ei ikinä enää Tjäreborgille,eivät edes valitelleet tai pyytäneet anteeksi!
No,me äänestämme jaloillamme ja laitamme sanan kiertämään.
Vieras
 

Moe.

ViestiKirjoittaja Tjäreborg rulaa » 05 Loka 2007, 18:07

Me taas olimme Turkissa 2005 eikä ollut mitäämn valittamista. Tjäreborgilla menimme siis.
Tjäreborg rulaa
 

LOMA

ViestiKirjoittaja Vieras » 23 Loka 2007, 20:16

Olen matkustanut Tjäreborgilla ja Finnmatkoilla, ja jos pitää sanoa kumpi on parempi niin finnmatkat! Henkilökunta sählää vähemmän ja yrittää mahdollisimman hyvin ottaa matkustajat huomioon epäitsekkäästi. Tjäreborgilla tämä ei mielestäni toteutunut ihan yhtä hyvin. Kaikki lomani ovat kuitenkin matkayhtiöstä riippumatta olleet TODELLA mukavia. Yrittäkää suhtautua positiivisesti kaikkiin ongelmiin, vaikka ymmärrän hyvin että tilanne otta päähän(vastaavanlainen tilanne on tuttu), ja ottakaa lomastanne KAIKKI irti! Olen itsekin lähdössä marraskuussa Mauritiukselle :P [/b]
Vieras
 

Sama kokemus kaikista matkanjärjestäjistä

ViestiKirjoittaja vierailija » 20 Tammi 2008, 12:37

Paljon pakettimatkoilla perheen kanssa käyneenä voin todeta,että samankaltaisia kokemuksia kaiksita matkanjärjestäjistä löytyy. Parasta on vain ilmoittaa heti kun kuulee muutoksista että ei niitä hyväksy tai sitten perua matka ellei ole tyytyväinen saamaansa kohteluun. Mutta myös toisinpäin on käynyt, hotellin vaihtuessa olemme pääseet parempaan hotelliin, eräs ystävä pääsi vasta all inclusive-hotelliin kolmen tähden hotellin hinnalla koska he joutuivat vaihtamaan hotelliaan....

Mielestäni vähiten pettymyksiä on tällä matkatoimistolla joka tekee azoreille ja espanjaan matkoja...en nyt muista nimeä.
vierailija
 

ViestiKirjoittaja vieras » 22 Tammi 2008, 11:15

Varasimme jo viime keväänä matkan Malesiaan Tjäreborgin kautta. Matkaan kuuluu 9 päivää Langkawilla ja 3 Kuala Lumpurissa. Nyt, alle kolme viikkoa ennen lähtöä, Tjäreborg ilmoitti lyhentävänsä matkaa päivällä! Kuala Lumpuriin jää aikaa vaan kaksi päivää. Uskomatonta. Ja harmittaa aivan mielettömästi. Yritetään sitten nähdä kolmen päivän suunnitellut nähtävyydet kahdessa, tosi lomaa. :/ Tais olla eka ja vika kerta Tjäreborgin matkassa.
vieras
 

ViestiKirjoittaja tjareborg » 25 Touko 2008, 22:03

Häämatkalla. Luxus-hotelli buukattu yli ja siirto 3 tähden hotelliin. Korvaus luvattu 50e/hlö vaikka matka satasta halvempi ko hotelliin jo listahinnoissa. Ja kaiken kukkuraksi alkuperäiseen näyttäis olevan tilaa, kun menee onlineen netistä varaileen... että tälleen tjäreborgilla. Eka ja vika kerta. On paljon matkusteltu, mut tää oli huippumokailua palvelun puolesta. Ja toimistosta hurskaasti ilmoitettiin, etrtä aina tällaisissa tilanteissa vaihdetaan vastaavantasoiseen tai parempaan!!!
tjareborg
 

maassa maan tavalla

ViestiKirjoittaja satunnainen matkaaja » 21 Joulu 2008, 11:33

Oon maata monta nähnyt... Lähtökohta tässä matkailussa on, että nähdään vähän erilaista maailmaa, kuin koti Suomessa. Esim. hygieenia taso hieman erilainen kun Suomessa. Erilaisuus tulisi tiedostaa jo ennen matkaa. Ei kaikki aina suju mutkattomasti, mutta nää muutokset suunnitelmissa täytyy vaan ottaa kokemuksina. Itse olen käyttänyt kaikkia mainittuja matkanjärjestäjiä, enkä ole yhteenkään pettynyt. Laita asenne kohdalleen jo ennen matkaa !
satunnainen matkaaja
 

Matkailusta:)

ViestiKirjoittaja jpaakkulainen » 07 Maalis 2009, 18:58

30v paremman puolella aloittanut matkailun:ollaan käyty Kreikassa(Karpathos,Kalymnos/Kos,Santorini,Korfu),Teneriffalla(2kert.),Marokossa,playa del Carmenissa(Mexicossa).Turkissa ja nyt joulukuussa09 menossa DominikaaniseenTasavaltaan.Kesän09matka avoin?!Ollaan matkustelu Aurinkomatkat,Finnmatkat&Tjäreborgin kautta.Muutamia pieniä"ongelmia"on ollu,mut ne vain"kasvattaa"ja on taasen kokemusta rikkaampi.Niinkuin Carmenissa esim.meille hotellissa sanottiin no problem;vaik ei kaikki ollukaan ok,se vaan oli"vakio"sanonta... :D Otettiin edellisenä iltana äkkilähtöAgadiriin,Marokkoon,seur.aamuna lähtö.Hotellissa ei respan nimilistassa edes ollut meidän nimiä,mut saatiin huone kuitenkin mikä pääasia(SudBahia)Siel hommaPELAA&Upee hklökuntaMAHTAVIAihmisiä.Valittakaa Suomessa,ei kandee lähtee ulkomaille!Maassa maan tavalla,matkailu avartaa.Klisee sanonnatPITÄÄpaikkansa:)
jpaakkulainen
 

kotomaa on kova sana

ViestiKirjoittaja ajp-male » 17 Maalis 2009, 18:10

Älkää hyvät ihmiset menkö merta edemmäs kalaan, puhumattakaan maailman ääriin.

Nyt huhtikuussakin on ainakin kolme hyvää reissua tarjolla kotimaassa Nilsiän Tahkovuoreen "itsenäisille ja aikuisille sinkuille" PMCn tarjoamina. Käy vaikka niiden sivuilla.

lähimatkaaja
ajp-male
 

Re: kotomaa on kova sana

ViestiKirjoittaja ascomm74 » 17 Maalis 2009, 19:33

ajp-male kirjoitti:Nilsiän Tahkovuoreen "itsenäisille ja aikuisille sinkuille" PMCn tarjoamina.

Mikä on PMC?
Kenties joku näistä...
    - Pudasjärvi Motorcycles Club
    - Polarteknik PMC Oy Ab
    - Pirkan musiikkituotanto pmc
    - PMC Group
    - P.M.C. SNC
    - Paper Machine Clothing (PMC)
ascomm74
 

Finnmatkat osasi hyvittää

ViestiKirjoittaja Karkkilainen » 29 Heinä 2009, 20:26

Oltiin viime talvena Kap Verdellä Finnmatkojen matkalla,
loma meni oikein kivasti siihen asti kun tuli lähtöpäivän aamu,
ja ilmoitus että lentomme on ainakin 14 tuntia myöhässä, lentokone hajonnut ja sitä korjataan suomessa.
No: ensin harmitti, mutta sitten ilmoitettiin että saadaan pitää huoneet koko päivän, all inclusive-hotellissa ruuat ja juomat lähtöön saakka ja kaikki palvelut käytössä.
Myös toisista hotelleista tuotiin suomalaisia meidän hotelliin nauttimaan tarjoiluista.
Oppaat oli koko ajan ymmärtäväisiä ja empaattisia ja tosi pahoillaan,
kävivät muutaman tunnin välein kertomassa tilanteen.
Illalla meidät vietiin lentokentälle, jossa jouduimme vielä odottelemaan muutaman tunnin ja siinä vaiheessa ei ollut enää kivaa, jengi väsyneitä ja turhautuneita. Kotiin päästiin vihdoin 19 tuntia aikataulusta myöhässä(Göteborgin kautta jossa jouduimme myös odottelemaan vielä kolmisen tuntia Helsingin-lentoa). Lentokoneessa meille jaettiin korvaushakemuslaput jotka täytettiin ja Finnamatkat palautti kaikille 10% matkan hinnasta !
Onneksi meillä ei ollut matkan jälkeen seuraavana päivänä töitä tms tärkeää menoa, monella varmaan oli ja ymmärrän kyllä harmistuksen siitä.

Mutta LOPPUTULOS: saimme "ylimääräisen" lomapäivän hotellissa ruokineen ja juomineen ja vielä satoja euroja rahaa korvaukseksi siitä!
Karkkilainen
 

Re: Varokaa myös AURINKOMATKOJA !!!!

ViestiKirjoittaja Jaana » 23 Tammi 2010, 00:57

Angnes kirjoitti::( VAROKAA MYÖS AURINKOMATKOJA KYSEISISSÄ ASIOSSA. EI MITÄÄN VASTINETTA RAHOILLE,
NO, SE OLI VIIMEINEN AURINKOMATKOJEN REISSU MEILLÄ.


Veit sanat suustani :!:
Jaana
 

Seuraava

Paluu Yleistä matkakeskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron